+35 -16. Takaisin talveen

Moi!

Voiko tätä enää apeammin aloittaa?

Siis kotiinpaluu…

Tein lähtöselvityksen valmiiksi lähtöä edeltävänä päivänä. Koska mukanani ei ollut tulostinta, kävin läheisessä matkatoimistossa tulostamassa bording passit valmiiksi. Selvisi, että koneen lähtöaikaa oli aikaistettu puolella tunnilla. Pakkasimme lähtöpäivän aamuna reppumme valmiiksi. Koska mukaan tuli myös ruumaan menevä frisbeekori, laitoimme suojapussiin kaiken likapyykin, Juice Leskisen Risaisen Elämän, englanninkielisen Papillonin ja kaikki frisbeekiekot. Repuissa olisi ollut tilaa tuliaisillekin. Vaikka olihan sinne toki laitettu pieniä mekkoja, vietnamilainen kansanpuku Pikku Pihlalle, muutama paita pojille, miniöille korvakorua ja sensellaista. Ja tietenkin Vung Taun ihanilta hiekkarannoilta kerätytyt simpulan ja kotilon kuoret. Ja koska olimme maailman toiseksi suurimmassa kahvintuottajamaassa, toki puoli kiloa aromikasta kahvia ja aito teräksinen kahvisuodatin.

Phan Gnu Laon bussiasemalla nousimme Shutte Bussiin numero 109. Liput maksoivat kahdelta hengeltä 40000 Dongia. Siis 1,6€! Bussireitti kulki mukavasti samoilla seuduilla, jossa olimme kävelleet aikaisemmin. Matkaan meni aikaa n. 35 minuuttia. Lentoasemalla löysimme helposti Qatar Airways’n tiskin. Pienen odottelun jälkeen saimme ruumaan menevän frisbeekorin käsistämme pois. Virkailija ihmetteli tavaroidemme vähyyttä. Kerroin, että parin kuukauden reissua varten emme tarvitse koko vaatekaappia mukaamme. Naureskeltiin yhdessä.

Passintarkastus ja turvatarkastukset läpäisimme todella nopeasti. Sitten vaan portille odottamaan koneen lähtöä.

Lento Dohaan sujui mukavasti. Ruokailu ja kaikki matkustamohenkilökunnan palvelut olivat erittäin ystävällistä. Jopa se, että olimme varanneet lähtöselvityksessä erikoisruokavalioruuat, ei aiheuttanneet ongelmia. Lentoemännän viehkeä kysymys: Eero, sinun annoksesi on vähälaktoosinen? Eikö niin? Kyllä. Ja mitähän saisi olla juomaksi? Niin henkilökohtaista palvelua, että! Eikä se ruokakaan ollut huonoimmasta päästä! Maukasta kalaa erittäin hyvässä kastikkeessa, perunaa, vihannesannos kastikkeineen, sämpylä voineen, jälkiruoaksi tuoretta mangoa, ananasta ja papaijaa. Lisäksi kuivattuja hedelmiä ja teetä. Enempää ei vatsa olisi vetänytkään. Lennon aikana tarjottiin tasaisin väliajoin mehua tai vettä.

Lähestyminen Dohaan oli yöaikaan hieno kokemus. Ilmasta näki, että arabeilla on energiaa valaista rannikkoalueiden asutuskeskukset ja tiet.

Dohan terminaali on todella selkeä. Opastetaulut isoja ja niitä on riittävästi. Meillä oli vajaa kaksi tuntia aikaa siirtyä Helsingin lennolle. Ei mitään kiirettä eikä hoppua. Toki saimme kävellä melkoisen matkan lähtöportille, mutta siinä se aikakin kului ihan itsestään. Ja nukkumalla kului aika Helsinkiä lähestyttäessä. Olimme aamulla seitemän jälkeen Helsinki-Vantaalla. Pienen odottelun jälkeen saimme frisbeekorin hihnalta. Passintarkastus oli uusi kokemus. Asetat passisi lukulaitteeseen ja portti aukeaa, katsot kameraan ja hups, seuraava portti aukeaa ja se oli siinä. Viereisellä kaistalla kiinalaisryhmä katseli aika kiinnostuneina, kun tulimme tarkastuksesta läpi. Jo ennen koneen laskeutumista kapteeni ilmoitti lämpötilän olevan -16 astetta. Hyrr hyrr. Päällä oli kokolailla kesävaatteet, lentosukat ja sandaalit. Ei oikein houkuttanut kotiin paluu! Mutta ei auttanut muuta kuin sopeutua tilanteeseen. Bussi Hämeenlinnaan lähti puolen tunnin päästä. Onneksi bussi oli lämmin! Mutta kun ikkunasta katsoi ohi kiitäviä lumisia maisemia, tuli kyllä vahva tunne, että takaisin LÄMPÖÖN! JA HETI!

Hämeenlinnaan saavuttiin aikataulun mukaisesti. Yllätys odotti, kun yhtään taksia ei ollut parkissa linja-autoasemalla. Siinä pakkasessa odoteltiin viitisen minuuttia. Siinä ajassa kerkisi taas todeta, että takaisin LÄMPÖÖN! Lopulta olimme kotona. Reput ja frisbeekori terassille pakkaseen, puuta takkaan ja tulta perään. Villapaita päälle ja pitkät kalsarit jalkaan. Ilmankosteus oli sisällä 20%. Ja sen huomasi! Nenän limakalvot alkoivat ilmoitella kuivasta ilmanalasta. Ja sitten aivastutti. Ja toisen kerran ja kolmannenkin. Ja koska jääkaapissa oli pelkkä valo, ei auttanut muu kuin lähteä kävellen kauppaan hakemaan tarpeellisia ruokatavaroita. Ulkona oli helpompi hengittää, vaikka pakkasta oli 16 astetta. Sopeutuminen uuteen lämpöön oli alkanut.

Liekö lämpötilaero aiheuttanut sen, että kävellessä hikoili todella rajusti. Paita oli aivan märkä jo pienen kävelylenkin jälkeen. Siis jonkinlainen stressitila. Ongelma oli, että osasi pukeutua oikein. Vähitellen oireet kuitenkin alkoivat helpottaa. Mutta puolitoista viikkoa se vei. Nuha ja yskiminen toki jatkuu edelleen.

Mutta summa summarum: 62 päivää ja yötä Vietnamin lämmössä oli hieno kokemus!

TET

Moikka !

Nyt se sitten alkaa olla ohi! Siis se Uuden Lunan Juhla. Tänä vuonna Uusi Vuosi alkoi 27.1 ja päättyy 2.2. Ja jos Helsinki on juhannuksena hiljainen, niin sitä on Saigon paikallisen Uuden Vuoden aikaan! Kaikki kynnelle kykenevät lähtevät kotikonnuilleen kuudeksi päiväksi. Kaupunki autioitui lähes täysin! Ei moottoripyöriä, muutama taksi liikkui silloin tällöin, bussit kulkivat tyhjinä, ei äänekästä tööttäilyä. Kuin atomipommin jäljiltä, hiljaista! Turistit, jotka näkyivät entistä edustavampana ryhmänä, vaetelivat etsien aamupalapaikkaa, ruokapaikkaa, kahvilaa. Kaikki pankit ovat kuusi päivää kiinni. Samoin kaikki virastot, parturit, katukuppilat suurimmaksi osaksi. Sentään päivittäin kuulimme rumpujen ja symbaalien infernaalista meteliä ja näimme lohikäärmeiden ottavan yhteen sen päristelyn tahtiin. Pahojen henkien hätistely on tärkeä osa juhlintaa.

Suomen talvilomakausi on havaittu useamman suomalaisturistin tapaamisella. Mutta onpa tavattu myös maailmankiertäjiä. Kuka asuu Filippiineillä ja on tullut ”lomalle” Vietnamiin, kuka Thaimaassa ja tarvitsee viisumiin jatkoaikaa. Odottelen yhden italialaispojan uutta yhteydenottoa frisbeen merkeissä. Samoin Kuopiosta tulee pelimies. Että jos ennen Nokia yhdisti, niin nyt yhdistää frisbee!

Se hyvä puoli on pitemmässä oleskelussa vieraassa maassa, että on aikaa opetella paikallista kieltä. Se helpottaa ihmisiin tutustumista ja monesti saan kätellä miltei tuntematonta ihmistä, kun hän englannin kieliseen kysymykseen saa vietnamilaisen vastauksen. Pieni varoituksen sana kuitenkin: vietnam on foneettinen kieli. Sanan painotuksesta ja soinnistajako ylös tai alas voi merkitä sen seitsemää eri asiaa! Joten oppikirjoista kielenopiskelu on lähes mahdotonta. Paras opettaja on paikallinen henkilö, jolta usein kysyn, kuinka jokin sana tai asia ilmaistaan vietnamiksi. Ja kun tarpeeksi monta kertaa toistaa saman sanan tai lauseen, se ihme kyllä alkaa toimia. Kun menemme tuttuun aamupalapaikkaan, riittää, kun kerron tarjoilijatytölle: jam jau. Silloin tulee sama aamupala kuin edellisellä kerrallakin! Ja aina saan iloisen naurun ja nätin hymyn ihan ilmaiseksi!

Viidentenä TET:n jälkeisenä päivänä alkaa Saigon herätä jälleen henkiin! Turistibussit vievät asiakkaita Mekong Deltalle, osa turisteista lähtee jatkamaan reissua kuka Phon Pheniin, kuka Hanoihin, kuka minnekin. Mutta edelleenkin useat kahvilat ja monet hotellitkin ovat kiinni. Isot torit ovat osittain auki. Ilmeisesti kalastajatkin pitävät lomaa, koska kalatorilla oli vaan jokunen myyjä. Jopa aurinkolasien kiertävät kauppiaat ovat poissa katukuvasta!

Että sellaista se Kukon Vuoden aloitus!

Turistit kokoontuivat Bui Vien-kadulle juhlimaan

Harvoin Saigon on näin hiljainen kaupunki!

TET-juhlan odotusta

Vung Tau’ssa alkoi näkyä heti sinne tultuamme, että jotakin on kaupungissa tapahtumassa. Back Beach’n läheisessä isossa puistossa oli kasattu vaikka millaista rautakehikkoa useisiin pisteisiin. Kolme viikkoa on aikaa rakentaa Kiinalaisen Uuden Vuoden juhliin rekvisiitta. Paikalla on hitsareita, maalareita, kaikenlaista rakentajaa! On ollut mielenkiintoista seurata päivittäin, miten työt edistyvät ja mitä näistä kaikista putkikehikoista ja bambukasoista oikein valmistuu. Joinakin päivinä oli sen verran kova tuuli, että rakennusmiehillä oli oikeasti vaikeuksia nostaa kehikoita pystyyn. Ja kun hitsarin piti vielä hitsatakin! Kaikennäköistä puuseppää ja tyroksitaiteilijaa nämä rakennelmat vaativat. Ihmisen kekseliäisyys näyttää olevan vain mielikuvituksesta kiinni. Niin: tämä vuosihan on kukon vuosi!

Jos jotain siitä ajallisesta jännittämisestä! Joka ilta on firmojen sisäpihoilla näyttäviä esityksiä upeine esiintyjineen. Saisi Suomiyrityskin hakea oppia Vietnamista, kuinka kaikilla taiteilijoillakin on mahdollisuus päästä estraadille ja antaa kansalle parastaan! Paikalla olijat saavat nauttia hyvästä, korkeatasoisesta ohjelmasta ja vielä pienen paikallisen snäkin kera. Kaikki nauttivat!

Paikkoja laitetaan juhlakuntoon. Katukiveykset maalataan valkoisiksi. Sekin antaa huollitellun ja tietyllä tavalla hienon viestin: meillä kaikilla tulee olla puitteet kunnossa! Liikkeiden edustat pestään, mopot huolletaan ja puunataan, hankitaan toreilta kaikenlaisia yrttejä, valmistellaan juhla-aterioita. Kaikilla tuntuu olevan hommaa mutta ei kiirettä. Ja juhlakoristeluun panostetaan. Kaikki puistot ovat täynnä bonzai-puita, eri kokoisia ja -hintaisia. Kuin meillä pari viikkoa ennen joulua kuusikaupat. Bonzait ovat valmiiksi koristeltukin, on mandariinipuita, joissa on hienon keltaiset hedelmät valmiina suuhun laitettaviksi. Ostajat arvioivat näitä kuin ravihevosia tai maatalousnäyttelyn sonneja! Makuasioistahan ei sovi kiistellä. Ka kun kaupat syntyvät, sellainen alle metrin halkaisijaltaan oleva, kahden miehen juuri ja juuri nostettavissa oleva saviruukku kasveineen siirretään 80 kuutioisen 80- luvun Hondan takapritsille, sidotaan jonkin verran kiinni ja siirretään osoitteeseen. Kauppa käy!

Nämä kauppiaat ovat vallanneet minun frisbeeharjoitusalueenkin! Sopii minulle. Jos kymmenmetristä puttia pääsee vielä heittämään, se riittää. Mutta kun siellä puistossa on niitä hölkkääjiäkin ja muita kunnonkohottajia. Mutta Enska Itkosen sanaan: sopu sijaa antaa!

Esimakua saimme tästä kaikesta: olimme etsimässä vaimolleni paitaa ja paikalliselle frisbeeradalle näkyvämpiä korinosoittimia. Paita löytyi helposti miesten paitamyymälästä. Juuri oikean värinen! Ja mikä vielä parempaa, kokoinenkin! VOV! Mutta että löytää n 5 cm leveää punaista tai muun väristä muovinauhaa? Sepä olikin työn takana! Kiersimme isolla marketilla kaikki mahdolliset paikat. Aina kun kysyin mistä sellaista voisi löytää, käsi vilkutti eteenpäin. Eikä sitä kyllä sitten löytynyt! Mutta sitten eteemme tuli katumopokorjaamo! Täällä kaikki mp-renkaat myydään sellaisella juuri sopivalla nauhalla päällystettyinä, kuin olin vailla. Voiko parempaa tuuria olla! Ja ilmaiseksi! Kierrätyskäyttöä!

Onnellisin mielin palailimme kohti majapaikkaa. Oikaisimme vähän hiljaisempaa katua, mutta muutaman sadan metrin päässä alkoi mökä lisääntyä. Kun lähestyimme kohdetta, kadulle oli kannettu sen tuvan 5 peltipöytää ja varmaankin kaikki tuolit! Eikä siinä kaikki: karaoke huusi ainakin sadan desibelin voimalla. Kun tulimme kohdalle meidät KIDNAPATTIIN! Siis JUHLIIN! He olivat aloittaneet Kiinalaisen UUden Vuoden juhlinnan jo! Meille Tiger-doset kouraan ja paraatipaikoille! Olisivat halunneet laulattaakin meitä, mutta kohteliaasti kieltäydyimme. Mutta meno oli aitoa ja lämminhenkistä!

Hotellimme emäntä oli jo aamusta tekemässä ruokaa TET’iä varten. Hän viesti, että saamme osamme! Olin heittämässä frisbeetä kahden ruotsalaisen kanssa, isä ja poika. Heillä ei olut kiekkoja mukanaan, joten lupauduin auttamaan heitä ja lainaamaan kiekot. Kun tapasimme, paljastui, että he molemmat ovat kuuroja! Eikä heillä ollut myöskään huuliltalukutaitoa. Mutta siis: kädet käyttöön! Christoffer kirjoitti kännykkäänsä jutut ruotsiksi ja minä vastasin RUOTSIKSI! Mutta meillä oli hieno päivä! 19 väylää ja ihan hyvä fiilis. Viggo heitti 13-vuotiaaksi tosi hyvin. He olivat tosin heittäneet viimeksi lokakuussa 2016. Viggo on Ruotsin kuurojen juniorimestari! Ei siis huonoa heittoseuraa!

Mutta tänään on keskiviikko. Kerrompa lisää TET’n jälkee!

Katukiveys maalataan, tehdään siistiä!

Kukat kukkivat

Kaaupungin käyntikortti puistossa

Riisipelto keskellä puistoa!

Kukon vuosi alkamassa. Kana ja tiput, osa kuorissaan

Olla paikoillaan

Coban mannekiini

Moottori valmistuu

Panimoravintola Vung Tau’ssa

Auringon lasku iltalenkillä

Vasta pyydetty rapusaalis

Kylpylän sisäänkäynti

Soittoruokalassa Suomiprogeeta

Moi taas kaikki kamut!

Pohdin tällä hetkellä sitä, olenko tullut jo vähän vanhaksi!

Tätä reissua suunnitellessamme oli ajatus, että emme kiertäisi maata etelästä pohjoiseen. Toisin sanoen asuisimme paikallaan pitemmän aikaa. Saigon, Ho Chi Minch City on kyllä eläväinen kylä! Asuimme viisi viikkoa District 1:sen ytimessä. Päivän rutiinit alkoivat muodostua heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Aamupala, kävelylenkki tai puttiharkat puistossa, nestehukan torjuntaa sen jälkeen, suihkussa käynti, postaukset nettiin, iltapäiväoluet, päivällinen, hengailua paikallisten ja muiden turistien kanssa. Voisi kuvitella, että viisi viikkoa suht samalla kaavalla olisivat tylsiä. EI LAIINKAAN. Pientä vietnamin kielen opettelua tarjoilijan kanssa aamupalalla on aivan mukavaa, siinä saa paikallisen ääntämisen opetuksen ja käytännön samalla. Vietnamin kielihän on ns foneettinen kieli. Sama sana saattaa merkitä seitsemää eri samaa riippuen ääntämisen painotuksesta ja intonaatiosta saman eri kohdissa! Ei siis mikään helpoimmasta päästä opeteltava kieli. Mutta kun on paikalliset opettajat, oppi menee kyllä vanhankin miehen kalloon.

Se miksi emme halua tällä reissulla kiertää, on, että olemme aikaisemmilla kolmella reissulla kiertäneen entisen demilitaroidun rajan eteläpuoleiset alueet jo aika hyvin. Hue, Da Nang, Hoi An, Na Trang, Da Lat, Mui Ne, Phan Thiet, kaikki ne paikat olimme jo käyneet. Siis sellaiset turistikohteet, joissa suomalaisetkin aurinkomatkojen reissaajat käyvät. Mutta nyt tällä reissulla päätimme tulla asumaan. Siis olla yhdessä paikassa pidempään kuin kaksi yötä. Olemme olleet Saigonissa kuusi viikkoa yhteen menoon. Nyt olemme Vung Tau’ssa kaksi viikkoa tavallaan lomalla ja palaamme taas Saigoniin lopuksi kahdeksi viikoksi. Vung Tau on huomattavasti rauhallisempi kaupunki kuin Saigon. Turistien määrä on vähäinen. Saigonilaiset tulevat tänne viikonlopuiksi viettämään rantalomaa. Ja kyllä he sitä osaavat nauttia kaikesta siitä, syömisestä, uimisesta, yhdessäolosta.

Päivittäiseen ohjelmaamme kuuluu reilu kävelylenkki. Yhtenä päivänä etsimme velipojan Vespaan varaosia. Löysimme paikallisen piirimyyjän, jonka huollosta emme saaneet osia hankittua. Osat tulevat vuoden -76 skootteriin. Samoja osia etsimme jo Saigonissakin, mutta emme päässeet myyjän kanssa yhteisymmärrykseen hinnoista. Hän pyysi 5 dollaria kappaleelta. Saman osan löysin Vung Tausta 34 senttiä. Kannatti kävellä reilu 10 kilometriä. Samalla näki kaupunkia, sen asukkaita ja kuinka he elävät.

Ruoka on rannikolla itsestään selvästi seafoodia. Kyllä porsastakin saa, mutta… Kala, äyriäis- ja rapuruoat ovat sitten TOSI HYVIÄ! Tonnikala-nuudelikeiton saat 40000 Dongilla = 1,7€. Iso sinirapu maksaa n 4 €. Snaipperi foliossa kypsennettynä kahdelle hengelle n 4€. Ja nälkä pakenee!

Verrattuna Saigonia Vung Tau’n, asuminen on puolet halvempaa. Samoin ruoka. Jos haluat ”säästää”, suuntaa siis Vung Tau’n.

Olemme ruokailleet useaan otteeseen paikallistenkin suosimassa Coba-ravintolassa. Meidät tunnetaan siellä keittäjiä ja siivoojia myöten. Paikan isäntä tervehtii ystävällisesti joka kerta. Rouva Johtaja antoi minulle tarjoilijoiden käyttämän hatun. Siinä otettiin kuvia vuoronperään. Ja käteltiin! Mutta empä ole nähnyt kenenkään turistin saati paikallisen kantavan samanlaista hattua! Jokin arvomerkki, otaksun.

Tapasimme yhden engelsmannin, joka kertoi asuvansa Vung Tau’ssa. Hän oli vuokrannut kahden makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön asunnon. Se sijaitsi muutaman minuutin skootteriajomatkan päässä keskustasta. Hän maksoi vuokraa viisi miljoonaa dongia kuussa. Siis 200€.

TET lähestyy! Puistoissa valmistellaan jos jonkun moisia kojuja ja isoja tsydeemejä. Ja kaikki valmistetaan paikan päällä. Siellä rälläköidään, hitsataan, maalataan, katetaan kojuja bambumatoilla. Kaikki Kiinalaisen Uuden Vuoden vuoksi. Mutta sehän on vuoden tärkein juhla!

Testasimme paikallisen hammashuollon palveluksia. Yläetuhampaastani oli lohjennut pala pois. Siihen laitettiin keraaminen kruunu. Jo röntgenkuvan otto aiheutti ihastusta. Röntgenkuva oli samalla sekunnilla näytöllä, joka oli aivan hoitotuolin edessä. Ja kaikki Windows-tekniikalla. Hammaslääkäri oli arviolta alle 30-vuotias nuori mies. Hän käytti sujuvastu googlekääntäjää. Onnistui se kommunikointi niinkin. Mutta varmat otteet hänellä oli. Puudutuskaan ei sattunut lainkaan. Alle puolessa tunnissa hän hioi hampaan kiilamaiseksi ja teki väliaikaisen muovihampaan tilalle. Sitä ennen vahamuotit molempiin leukoihin. Seuraava tapaaminen sovittiin maanantaiaamuksi. Tarkka sovitus ja viilaus ja lopuksi liimaus ja kruunu oli paikallaan. Hintaa kertyi kokonaista 132€. Ja kun hammaslääkärissä oltiin, vaimoni lohjennut hammas sai myös paikan samalla käynnillä. Hintaan 6€! Ei lainkaan huono kokemus!

Edellisten silmälasieni linssit alkavat olla jo hieman naarmuuntuneet. Ne hankin neljä vuotta takaperin Da Nangissa. Siispä optikolle! Luoja on sen verran antanut minulle vähemmän, että molemmat linssit on teetettävä. Ei siis löydy varastolinsseistä sopivia. Mutta kolme päivää ja uudet pokat olivat nenälläni. Koska ikäni mukaan kaukonäkö paranee ja lähinäkö huononee, oli aika tehdä päivitys. Maailma kirkastui huomattavasti. Eikä kukkarokaan paljon keventynyt: 82€.

Takana on siis 42 päivää ja jäljellä on 20 päivää. Aika on mennyt kuin siivillä. Emme ole juurikaan sairastelleet koko aikana. Yhden yön kuumeilu ekalla viikolla ja siinä kaikki. Elopainoni on jokusen kilon pudonnut, johtunee runsaasta päivittäisestä liikunnasta ja hyvästä, terveellisestä ruoasta. Frisbeeharkat ovat tuoneet lisävaihtelua sekä tietenkin Saigonissa pelatut kierrokset 19-väyläisellä kentällä. Mukavaa kun voi yhdistää huvin ja harrastukset!

Kaikesta huolimatta en tunne olevani vanha!

 

 

 

 

Pohdintoja Vietnamissa

Moikka kamut!

Nyt on vuosi 2017 lähtenyt käyntiin!

Olemme olleet reissussa nyt kuukauden. Yhtään koti-ikävän merkkiä ei ole ollut havaittavissa. Ehken parhaiten ihmisen sopeutumista uusiin olosuhteisiin kuvastaa se, että olen nähnyt englanninkielisiä unia! Saigonin sykkivä elämä ja jatkuva liikenteen meteli äänimerkinantoineen on vähitellen turruttanut sellaiset reseptorit, jotka aiheuttavat stressiä ja väsymystä. Toisaalta se pitää myöskin hereillä. Esim kadunylitys saattaa näyttää hurjalta kahtapuolta kulkevien moottoripyörien vuoksi, mutta on kuitenkin turvallista, kun et ota yhtään nopeaa askelta. Itse juoksen mopon alle, muutoin ne väistää!

Olemme asuneet koko Saigonissa oloajan samassa pienessä hotellissa. Asukkaat ovat vaihtuneet moneen kertaan. Mutta onpa nähty samoja kasvoja uudelleenkin. Se on aika varma merkki hyvästä hinta/laatusuhteesta. Isäntäpariskunta on ollut reilu! Teimme diilin heti alussa: pyykinpesu ja päivittäinen puolentoista litran vesipullo kuuluvat hintaan. Ja kun ollaan kuukausi samassa paikassa, opitaan tuntemaan myös toisiamme. Iloinen käden heilautus lähtiessä ja palatessa sekä xintsao-tervehdys riittää kertomaan, että meillä on kaikki hyvin.

Ajankäyttö saattaisi tulla ongelmaksi jo kuukaudessa! Mutta eipä vaan ole niin käynyt. Television katselu on jäänyt kokonaan, vaikka huoneessa sellainen kuvalaatikko onkin. Olen nimennyt Do Quong Dau- kadun kotikaduksi. Siinä riittää vilinää joka suuntaan. On tulevaa turistia ja lähtevää turistia, on moottoripyöräkauppiaita ja -korjaamoja. On Kauneussalonkeja, kauppoja joka lähtöön. Ja aamulla kaupat tarjoavat tuoreita maataloustuotteita lihasta ja kalasta lähtien. Illalla kun päivän tuotteet ovat tulleet myydyiksi, paikalla onkin katuruokala! Matalat muovituolit ja -pöydät antavat lisäväriä koko kadulle. Kiertävät aurinkolasi- ja rannekorukauppiaat alkavat tulla hyvinkin tutuiksi kuukaudessa. Olen koettanut miettiä, montako kilometriä heidän täytyy kävella ”liike” olkapäällä, että saavat edes yhdet lasit myytyä. Turisteilla yleensä on tullessaan aurinkolasit päässä. Ja vaikka sinulla olisi lasit silmillä, ei se estä heitä koettamasta onneaan, josko samaan päähän mahtuisi vielä toiset polaroidit! Moottoripyöräkauppiaat sen sijaan tekevät kauppaa! Seurasimme yhtä tapahtumaa ihan läheltä: kaksi nuorta miestä alkoivat katsellä pyöriä, sellaisia 125 kuutioisia Hondia. Koeajo tapahtui siten, että molemmille ostajille läksi paikallinen kaveri omalla pyörällä mukaan. Yleensä koeajo on varsin lyhyt: kortteli ympäri. Toinen näistä pojista ei mitä ilmeisemmin ollut koskaan ajanut moottoripyörällä. Jo liikkeellelähtö oli aika hurjaa katsottavaa. Kaasu/kytkin/jarru/ympärillä oleva liikenne. Siinä oli 3 muuttujaa liikaa! Pyörä poukkoili kuin villi varsa. Näytti siltä että pyörä vei miestä. Hetken kuluttua toinen, ilmeisemmin kokeneempi kaveri palasi lähtöpaikalle, mutta toista ei kuulunut. Saattajana ollut kaveri tuli noin tunnin päästä yksin. Sitten alkoi aika rähinä! Myyjä oli tosi kiukkuinen! Puhelin alkoi laulaa. Puheestahan en mitään ymmärtänyt, mutta oletin jotakin vakavampaa tapahtuneen. Eikä sitä vasta fiksattua Hondaa koskaan näkynyt myynnissä. Ei myöskään sen kuskia! Vietnamissa ulkomaalaisena et voi omistaa edes polkupyörää, ellei sinulla ole Vietnamiin rekisteröityä vietnaminkielistä yhtiötä! On siis aika riski ostaa vaan kadulta mopo ja ajella!

Vietnamilaiset ovat perusuteliaita. Mutta hauskalla tavalla. He ottavat ensikontaktin varovaisesti ja kunnioittavasti. Kun tietty muuri on ylitetty, alkaakin vilkas keskustelu. Suomitietoisuus on varsin korkealla tasolla! Talvi- ja jatkosodat ovat tuoneet vietnamin kieleen yhden sanan: motti! Vietkongin sissit käyttivät samaa ovelaa taktiikkaa amerikkalaisia vastaa Suuressa Isänmaalisessa Sodassa. Suomea arvostetaan muutoinkin korkealle. Ei vain Nokia ansiosta. Suomi oli toinen kansakunta, joka tunnusti Vietnamin pohjoisen ja etelän yhdistymisen jälkeen. Ja vietnamilaiset muistavat tämän. Suomi antaa edelleen rahoitusta maaseudun vesihuollon rakentamiseen. Ei ole ihme, josko myös yksilötasolla saan tuntea lämpöä ei pelkästään ilmastosta johtuen, vaan myös paikallisten ihmisten reaktioissa! Se tuntuu hienolta!

Teen myös työtä frisbeen eteen! Saigonissa on Vietnamin ainoa frisbeeseura ja olen sen seuran 7:s jäsen! Viikonloppuisin pelaamme District 7, lähellä Crescent Mall -kauppakeskusta, 19 -väyläistä kenttää. Ja jos Suomessa on joillakin kentillä puita, niin täällä niitä puita vasta onkin! Ei ihan helpommasta päästä kenttiä! Mutta se ei ole este hauskanpidolle. Viime lauantaina meitä oli kahdeksan pelaajaa. Katie oli saapunut kaupunkiin edellisenä päivänä Californiasta. Uutena oli muös Quong, parikymppinen vietnamilaispoika, joka oli harrastanut lajia puolisen vuotta. Hänellä oli kolme kiekkoa, varsin kuluneita ja jo parhaat päivänsä nähneitä. Annoin hänelle pari kiekkoa, joita tämä vasenkätinen forehand-heittäjä laittoikin ilmaan ihailtavalla tarkkuudella ja pituudella. Arvonta heitti meidät pariksi. Siis FIN/VIET vs USA! Quong oli ryhmän nuorin ja minä vanhin. Mutta hyvin me heitettiin: raakatuloksessa olimme toisena ja tasotuksellisessa paras! Quong heitti viimeisellä vaikealla väylällä elämänsä ensimmäisen holarin! Ei huono!

Yleisilmapiiriltään Vietnam on kehittynyt positiivisesti. Yleinen siisteys on huomattavasti kohentunut kaksi vuotta aikaisempaan verrattuna. Jos kaksi vuotta takaperin näki rottia juoksemassa puistoissa, olen nähnyt vasta yhden! Sekin osoittaa panostuksesta turismiin. Vuoden alusta piti tulla viisumiuudistus voimaan. En aivan tarkalleen tiedä, kuinka hyvin se nyt toimii. Opiskelijat haluavat ottaa kaiken hyödyn irti jutellessaan turistien kanssa. Pääsevät sillä tavalla käyttämään kieltä ja kehittymään tulevaisuuden turistioppaiksi ja -palvelijoiksi. Heillä on todella suuri motivaatio olla luomassa uutta palvelusektoria ja samalla luoda tulevaisuutta myös itselleen. Vain aika näyttää, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.

Uutta hotellia syntyy

Uutta hotellia syntyy

Opiskelijoita puiston siimeksessä

Opiskelijoita puiston siimeksessä

Frisbeetä puistikossa

Frisbeetä puistikossa

Uusi Vuosi 2017, Chúc mừng năm mới

Ihan hyvää bluesia

Ihan hyvää bluesia

Parta vois!

Parta vois!

wp_20161230_19_01_59_pro

Kuntoilua puistossa

Kuntoilua puistossa

Joulu meni ja nyt odotellaan Uutta Vuotta.

Kaupungilla huomaa, että turistien määrä lisääntyy pitkin viikkoa. Varsinkin japanilaisia, kiinalaisia ja malesialaisia näyttäisi olevan edellisviikkoihin verraten enemmän.

Paikalliset maataloustuottajat ovat repäisseet tällä viikolla. Pystyttivät kaksi isoa telttaa. Kävimme katsomassa tuotteita. Koiraosastolla oli erilaisia turkkishampoita monin hajustein, samoin kissoille. Kissa on vietnamiksi miao. Lihatuotteita oli myös erinäinen määrä. Mikäli oikein ymmärsin, luomu tekee tuloaan myös täällä. Jos olisi ollut nälkäinen, mahan olisi saanut täyteen. Ja kyllä meitä kuvattiin joka pisteessä! Esittelijöiden naamat venähtivät, kun tokaisin heille: nong, hyvää.

Viikon loppua varten rakensivat myös torin. Noin 100 m pitkän teltan, josta sai myös edullisesti ruokaa, juomaa, vaatteita. Siellä vieraili etupäässä paikallista nuorisoa.

Olin sopinut Ryanin kanssa, että kävisimme vuoden toiseksi viimeisenä päivänä heittämässä kiekkoja ilmaan. Taksi alle ja menoksi. Kuskina oli nuori poika, joka varmisti osoitteen vanhemmalta kuskilta. Ja sen suorempaan ei Crescent Mall’lle voi ajaa!  Meitä oli kolme: Addison, Ryan ja minä. Kiersimme 19-väyläisen radan kertaalleen ja kun heittohaluja oli, vielä Ryanin kanssa 9 väylää päälle. Eka kiessi meni ihan mukavasti: +7. Minulle ihan hyvä tulos tähän aikaan vuodesta. Ryanin tulos oli +9 ja Addison +18. Ja jos Suomessa on puita väylillä ja väylien varrella, niin täällä on sitten palmuja ja muita lehtipuita ihan tarpeeksi!

Mutta Uuden Vuoden vastaanotto oli kyllä kansanjuhlaa! Katuja suljettiin kaikilta moottoriajoneuvoilta. Ihmiset jo alkuillasta parveilivat tuhatmäärin. Kaikki olivat iloisella tuulella. Yhtään tappelua ei nähty! Kävimme kuuntelemassa akustisesti soittavaa duoa Skybar’n 10 kerroksessa. Paikka oli kuin ammuttu täyteen. Liekö ajankohta vai paikka nostaneet oluen hintaa: kaksi olutta 100000 Dongia. Siis nelisen euroa! Odottelimme h-hetken lähestymistä puistossa. Pieni pettymys oli kun näyttävät ilotulitukset puuttuivat kokonaan. Laservalot sitävastoin halkoivat ilmaa. Vaikuttiko tulevan kiinalaisen Uuden Vuoden juhliminen tähän.

Tämä viikko on ollut säiden puolesta ihan mukava, ei liian kuuma, tuuli vilvoittaa sopivasti eikä sateista ole ollut tietoakaan.

Osaavat ne täällä paukutellakin: https://youtu.be/Jqt5qZLokmo

Oikein hyvää Vuotta 2017 kaikille tutuille ja kylänmiehille ja -naisille!

Joulunalusviikko

Päätä melkei huimaa...

Päätä melkei huimaa…

wp_20161218_09_50_03_prowp_20161220_001

Vauhdikkaasti virtaa Mekong

Vauhdikkaasti virtaa Mekong

Ylileveä kuljetus ilman kuorman sidontaa

Ylileveä kuljetus ilman kuorman sidontaa

Mekaaninen Joulupukki

Mekaaninen Joulupukki

Juoluuaton Uamiainen. Ettei vaan pääse ähky yllättämään: Kuppi Lipton -teetä, lemonilla terästettynä ja Saigon Green

Juoluuaton Uamiainen. Ettei vaan pääse ähky yllättämään: Kuppi Lipton -teetä, lemonilla terästettynä ja Saigon Green

Joulunalusviikko meneillään. Se näkyy kyllä Saigonissakin. Monet hotellit ja kaupat ovat koristelleet sisäänkäyntinsä ”Happy Cristmas” – tekstein lasioviin. Pankit jakavat uuden vuoden kalentereita asiakkailleen. Vaihdoin tänään euroja dongeiksi. Minulle ojennettiin vuoronumerolappu 127 VIP. Eipä ollut jonoa sillä tiskillä. Rahanvaihto tapahtui todella ripeästi printtertulostimen rykiessä pumaskat valmiiksi.Kurssimuutokset ovat olleet todella pieniä: jos sata euroa vaihdat Dongeiksi, muutos on luokkaa 50 senttiä siinä summassa.

Alkuviikon sää on ollut vähän arvoituksellinen. Sadekuuroja on tullut silloin tällöin. Se ei ole kuitenkaan haitannut tahtiamme. Jouluviikosta on ennustettu varsin hyvää, lämmintä 28-31 astetta ja sateiden mahdollisuus vähenemään päin.

Kyllä suomalaisten matkailijoiden määrä Vietnamissa on selvästi lisääntymään päin. Siitä osoituksena on lukuisat tapaamamme maanmiehet ja -naiset. Phang Gnu Lao ja La Lei katujen välisessä puistossa, missä käyn lähes päivittäin harjottelemassa frisbeeputtia. Kaksi naista kävelivät ohitseni ja arvelivat minun tarvitsevan sihtileipää. He oliva Kuopiosta ja kaikenlisäksi kolleegoita. Siinä lipsahti kolme varttia vaihdettaessa kokemuksia puolin ja toisin. Heidän lomansa oli jo loppumassa ja seuraavana päivänä oli paluulento Suomeen. Heidän mentyään meitä hieman iäkkäämpi pariskunta alkoi jutella puistonpenkiltä. Paljastui, että olivat hämeenlinnalaisia kuten mekin. Aatonaatonaattona (ompas mukava sana) luoksemme tuli iloinen kolmen hengen seurue, joista yksi mies kertoi asuvansa pysyvästi Saigonissa. Hän opetti englantia. Oululaispariskunta oli tullut häntä moikkaamaan. Siinä otettiin sitten valokuvia Suomen lipun kanssa. Kati ja Ilkka Tavattiin seuraavana iltana kun olimme tulossa syömästä Bui Vien -kadulla. Päätimme istahtaa muovituolibaariin juttelemaan. Siihen ilmaantui yksi mies, joka oli lähtenyt yhdessä vaimonsa kanssa Vietnamiin. He olivat myöhästyneet Istambulissa koneesta. Saivat uudet liput seuraavalle lennolle. Kun koneen piti lähteä, vaimoa ei näkynyt missään. Viimetippaan mies oli etsinyt häntä ja lopulta arvellut vaimon olevan jo koneessa mutta eipä ollut! Hän siis lensi yksin. Pieni epäilys hänellä oli, että vaimo kyllä tulee vielä Saigoniin. Tarina ei kerro enempää, miten se lopulta päättyi.

Katukaupustelijoiden sortimentit ovat vaihtuneet: saatavilla on paloauton punaisia tonttulakkeja, punaisia poron sarvia, kaikenlaisia rannekoristeita. Mutta aika vähän he saavat niitä myytyä. Perinteinen aurinkolasikauppa käy paremmin. Kun ollaan oltu kohta kolme viikkoa samoilla kulmilla, näkee selvästi turistien vaihtumisen. Yleensä kaikki kulkevat lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa. Valkoinen iho paljastaa heti, että ollaan just saavuttu. Katseet seuraavat uteliaina kaikkea ja varsinkin liikkeiden nimikyltit näyttävät kiinnostavan ensikertalaisia. Hyvä etteivät kompastele omiin jalkoihinsa. He ovat aurinkolasikauppiaiden kultakimpaleita.

Tänä vuonna jouluaatto sattui olemaan lauantai. Se näkyi myös katuvilinässä. Paikalliset ihmiset, vaikkeivat muutoin joulua vietäkkään, olivat iloisella tuulella. Kaikki katukuppilat olivat täynnä itseään restauroivia asiakkaita. Nähtiimpä muutama Joulupukkikin. Kysymykseen, mistä Hän oli tuilossa, sain vastaukseksi Vietnamista. Kerroin heille totuuden: Suomen Lapista ja Korvatunturilta. Ottivat kotiosoitteen mielihyvin vastaan. Jouluateria tänä vuonna oli vähän erilainen totutusta kalkkunasta. Höyrytettyä riisiä pieni kupillinen, karamellisoitua härkää vihanneksin. Hyvää oli eikä ähky päässyt yllättämään.

Joulurauhan julistus Turussa jäi näkemättä. Se olisi ollut saatavilla ainakin nauhoitettuna, muttä näkemättä jäi. Muutoin nettiyhteydet ovat varsin toimivat. Hotellimme WiWi toimii hyvin, jopa Skype kuvayhteydellä. Samoin kaupungilla on yhteydet hyvät.

Joulupäivän iltana paikallista aikaa lopettelen tähän. Hyvää Joulua vielä toivottaen Eero ja Tarja

Alku aina….

Puttiharkat puistossa

Puttiharkat puistossa

Ja aivan tuoreita maukkaita

Ja aivan tuoreita maukkaita

Ja riisissä löytyy! Käyttötapa ratkaisee riisilaadun. Suomessa Unkel Bens!

Ja riisissä löytyy! Käyttötapa ratkaisee riisilaadun. Suomessa Unkel Bens!

Keskellä vilkkainta kaupunkia.

Keskellä vilkkainta kaupunkia.

Ollaan oltu täällä Saigonissa 6 päivää. Edellisiin reissuihin verraten ilmat ovat olleet pieni pettymys. Pilvistä ja päivittäin sataa tihkuttamalla tai sitten ihan kaatamalla. Mutta samaahan se on kesällä Suomessakin. Ei se kuitenkaan menoa haittaa! Ollaan tallailtu paikallisia katuja ja seurailtu ihmisten menoa.

Lauantaina kävin pelaamassan ekan kerran pitkästä aikaa frisbeegolfia. Meitä oli 5 Crecsent Mall’n puistikossa valmiina kisaan. Päätettiin pelata paripelinä eka kierros. Vaikka viimeisistä heitoista oli jo kulunut muutama aika, peli alkoi omalta kohdaltani melko hyvin. Parini Ryan oli aika kesyssä heittovireessä. Avaukseni olivat jos ei aivan niin melkei puolta pidemmällä ja tarkempia. Yhdeksäntoista väylää mentiin ja tulos oli -1. Ei ollenkaan huono. Hävisimme voittajalle vaan neljällä heitolla.

Kierrosten välissä kävimme tankkaamassa itseämme. Muut pojat söivät ja joivat olutta, itse päädyin jälkimmäiseen.

Toisella kierroksella parini vaihtui. Rob heitti varsin pitkälle mutta putti ei oikein osunut. Silti kierros -4. Parilla heitolla hävittiin voittajille. Ei muuten kamut uskoneet ikääni. Olivat kuulleet, että Euroopassa on kova taso Grand Senioreissakin!

Olin aika poikki kahden kierroksen jälkeen. Vettä kului 3 litraa eikä kusella tarvinnut käydä lainkaan.

Sain myös ikävää uutista Ratastieltä. Heinosten Claude-koira oli siirtynyt koirien taivaaseen. Oli muuten erittäin mukava koira. Jo pentuna hän oppi, että Eeron kanssa kannattaa olla kamu. Sai koirahierontaa. Muistamme tätä Kooikerhondje-rotuista Claudea lopun elämäämme. Aina iloinen ja häntäänsä heiluttava.

Tapasimme sattumalta yhden suomalaismiehen. Olimme kävelyllä ja palaamassa kotikonnuille. Katsastimme baaria, jossa nauttia yhdet Saigon Green-oluet. Hintataso oli 10000 Dongia, eli noin 40 senttiä iso pullo. Kun juttelimme, viereisestä pöydästä kuului: te puhutte suomea! Niinpä! Siinä selvisi sekä hinta että miten tarjoilu pelaa. Maksa tytölle tiskille ja ota oluet jääkaapista. Mies osottautui oikein Vietnamin tuntijaksi. Hän oli asunut jo useita vuosia maassa, kiertänyt monet kaupungit, asui tällä hetkellä Hoi An’ssa. Hän oli lähtenyt etelään karkuun rankkasateita, jotka tähän aikaan vuodesta eivät olleet tavallisia. Meillä löytyi paljon yhteistä: muusikkoura, kangaskauppa, autot…Hän oli nytkin yhdistänyt kangasmarkkinat käyntiinsä. Ilta meni nopeasti juttujen merkeissä. Löytyipä yksi molemmille tuttu kirkkoherrakin. Ja taisimmepa soittaa pari kesäkiertuetta ympäri Suomea.

Tapasimme hänet vielä parina päivänä, ennen kuin hän lensi Nha Trangiin.

Tänään, 12.12. teimme hotelimme omistajan kanssa diilin seuraavista öistä aina 2.1. 2017 asti. Olin varannut huoneen booking.com -sivuston kautta tutusta Baka-hotellista. Ilmeisesti järjestö kuittaa jotakin, kun hinta tippui 3 €/yö. Saamme lisäksi ilmaisen vaatehuollon, juomapullot, huonesiivouksen, liinavaatteet ja pyyhkeet kerran viikossa. 26 yötä hintaan 14,14€/yö.

Euron kurssi on heilahdellut hieman. Ekalla kerralla vaihdoin euron 24400Dongia. Tänään kurssi oli 23600D. Ei paljon mutta kuitenkin. Siis noin 4 senttiä.

Eilen tavattiin joensuulainen pariskunta. Olipa mukava ruatata oikkeella murtteella. Ovat kuukauden Thaimaassa ja Vietnamissa. Mukavvoo porukkoo.

Yksi asia on muuttunut kahdessa vuodessa. Huumeet ovat näkyvämmin esilla ja tarjonta on melko avointa varsinkin turisteille. Ihmettelen miten rohkeasti kaikki tapahtuu. Eilen olimme ruokailemassa katutason ruokalassa. Keittiön suunnasta alkoi kuulua aika kovaäänistä keskustelua. Eräs suomipoika oli poltellut ”vähän” hassista. Paikan omistaja ei oikein tykännyt siitä ja halusi tuoda sen julki. Poika sai lähteä kipinkapin. Että silleen!

Ja Suomihan on uusi salibandyn maailmanmestari! Seurasin pelin kokonaan palkintojen jakoineen suorana Youtuben kautta. TV2 oli jättänyt palkintojenjaon näyttämättä.

14.12.  Tänään paikalliset frisbeekollegat laittoivat viestin, jossa jokin iso yritys haluaisi vuokrata pari frisbeekoria! Siis laji on leviämässä täälläkin. Kamut vastasivat: kaksi koria ja kiekkoja 500 taalaa + kuljetukset 40 taalaa. Se on aika iso raha. Olen hengessä mukana. Kaksi vuotta sitten toin Innovan lahjoittaman korin ja nyt mukanani on samanlainen Discatsher. Ne taitavat olla painonsa arvoisia kullassa  tai dongeissa. Lupasin vielä, että olen valmiina ohjaamaan ja opettamaan, mikäli katsovat sen tarpeelliseksi. Vieraita näissä bileissä on vaan 450! Siis lajia tunnetuksi.

Äsken saimme yllätysvierään huoneeseemme. Parvekkeen ovi on auki ja sieltä lensi sisään lepakko. Laitoin sen takaisin ulkoilmaan jatkamaan ruokailua. Meidän huone on varattu kahdelle, ei kolmelle.

Tarina jatkuu, niinkuin Pekka Lipposen kertomukset, seuraavassa jaksossa.