Joulunalusviikko

Päätä melkei huimaa...

Päätä melkei huimaa…

wp_20161218_09_50_03_prowp_20161220_001

Vauhdikkaasti virtaa Mekong

Vauhdikkaasti virtaa Mekong

Ylileveä kuljetus ilman kuorman sidontaa

Ylileveä kuljetus ilman kuorman sidontaa

Mekaaninen Joulupukki

Mekaaninen Joulupukki

Juoluuaton Uamiainen. Ettei vaan pääse ähky yllättämään: Kuppi Lipton -teetä, lemonilla terästettynä ja Saigon Green

Juoluuaton Uamiainen. Ettei vaan pääse ähky yllättämään: Kuppi Lipton -teetä, lemonilla terästettynä ja Saigon Green

Joulunalusviikko meneillään. Se näkyy kyllä Saigonissakin. Monet hotellit ja kaupat ovat koristelleet sisäänkäyntinsä “Happy Cristmas” – tekstein lasioviin. Pankit jakavat uuden vuoden kalentereita asiakkailleen. Vaihdoin tänään euroja dongeiksi. Minulle ojennettiin vuoronumerolappu 127 VIP. Eipä ollut jonoa sillä tiskillä. Rahanvaihto tapahtui todella ripeästi printtertulostimen rykiessä pumaskat valmiiksi.Kurssimuutokset ovat olleet todella pieniä: jos sata euroa vaihdat Dongeiksi, muutos on luokkaa 50 senttiä siinä summassa.

Alkuviikon sää on ollut vähän arvoituksellinen. Sadekuuroja on tullut silloin tällöin. Se ei ole kuitenkaan haitannut tahtiamme. Jouluviikosta on ennustettu varsin hyvää, lämmintä 28-31 astetta ja sateiden mahdollisuus vähenemään päin.

Kyllä suomalaisten matkailijoiden määrä Vietnamissa on selvästi lisääntymään päin. Siitä osoituksena on lukuisat tapaamamme maanmiehet ja -naiset. Phang Gnu Lao ja La Lei katujen välisessä puistossa, missä käyn lähes päivittäin harjottelemassa frisbeeputtia. Kaksi naista kävelivät ohitseni ja arvelivat minun tarvitsevan sihtileipää. He oliva Kuopiosta ja kaikenlisäksi kolleegoita. Siinä lipsahti kolme varttia vaihdettaessa kokemuksia puolin ja toisin. Heidän lomansa oli jo loppumassa ja seuraavana päivänä oli paluulento Suomeen. Heidän mentyään meitä hieman iäkkäämpi pariskunta alkoi jutella puistonpenkiltä. Paljastui, että olivat hämeenlinnalaisia kuten mekin. Aatonaatonaattona (ompas mukava sana) luoksemme tuli iloinen kolmen hengen seurue, joista yksi mies kertoi asuvansa pysyvästi Saigonissa. Hän opetti englantia. Oululaispariskunta oli tullut häntä moikkaamaan. Siinä otettiin sitten valokuvia Suomen lipun kanssa. Kati ja Ilkka Tavattiin seuraavana iltana kun olimme tulossa syömästä Bui Vien -kadulla. Päätimme istahtaa muovituolibaariin juttelemaan. Siihen ilmaantui yksi mies, joka oli lähtenyt yhdessä vaimonsa kanssa Vietnamiin. He olivat myöhästyneet Istambulissa koneesta. Saivat uudet liput seuraavalle lennolle. Kun koneen piti lähteä, vaimoa ei näkynyt missään. Viimetippaan mies oli etsinyt häntä ja lopulta arvellut vaimon olevan jo koneessa mutta eipä ollut! Hän siis lensi yksin. Pieni epäilys hänellä oli, että vaimo kyllä tulee vielä Saigoniin. Tarina ei kerro enempää, miten se lopulta päättyi.

Katukaupustelijoiden sortimentit ovat vaihtuneet: saatavilla on paloauton punaisia tonttulakkeja, punaisia poron sarvia, kaikenlaisia rannekoristeita. Mutta aika vähän he saavat niitä myytyä. Perinteinen aurinkolasikauppa käy paremmin. Kun ollaan oltu kohta kolme viikkoa samoilla kulmilla, näkee selvästi turistien vaihtumisen. Yleensä kaikki kulkevat lyhythihaisessa paidassa ja shortseissa. Valkoinen iho paljastaa heti, että ollaan just saavuttu. Katseet seuraavat uteliaina kaikkea ja varsinkin liikkeiden nimikyltit näyttävät kiinnostavan ensikertalaisia. Hyvä etteivät kompastele omiin jalkoihinsa. He ovat aurinkolasikauppiaiden kultakimpaleita.

Tänä vuonna jouluaatto sattui olemaan lauantai. Se näkyi myös katuvilinässä. Paikalliset ihmiset, vaikkeivat muutoin joulua vietäkkään, olivat iloisella tuulella. Kaikki katukuppilat olivat täynnä itseään restauroivia asiakkaita. Nähtiimpä muutama Joulupukkikin. Kysymykseen, mistä Hän oli tuilossa, sain vastaukseksi Vietnamista. Kerroin heille totuuden: Suomen Lapista ja Korvatunturilta. Ottivat kotiosoitteen mielihyvin vastaan. Jouluateria tänä vuonna oli vähän erilainen totutusta kalkkunasta. Höyrytettyä riisiä pieni kupillinen, karamellisoitua härkää vihanneksin. Hyvää oli eikä ähky päässyt yllättämään.

Joulurauhan julistus Turussa jäi näkemättä. Se olisi ollut saatavilla ainakin nauhoitettuna, muttä näkemättä jäi. Muutoin nettiyhteydet ovat varsin toimivat. Hotellimme WiWi toimii hyvin, jopa Skype kuvayhteydellä. Samoin kaupungilla on yhteydet hyvät.

Joulupäivän iltana paikallista aikaa lopettelen tähän. Hyvää Joulua vielä toivottaen Eero ja Tarja

Alku aina….

Puttiharkat puistossa

Puttiharkat puistossa

Ja aivan tuoreita maukkaita

Ja aivan tuoreita maukkaita

Ja riisissä löytyy! Käyttötapa ratkaisee riisilaadun. Suomessa Unkel Bens!

Ja riisissä löytyy! Käyttötapa ratkaisee riisilaadun. Suomessa Unkel Bens!

Keskellä vilkkainta kaupunkia.

Keskellä vilkkainta kaupunkia.

Ollaan oltu täällä Saigonissa 6 päivää. Edellisiin reissuihin verraten ilmat ovat olleet pieni pettymys. Pilvistä ja päivittäin sataa tihkuttamalla tai sitten ihan kaatamalla. Mutta samaahan se on kesällä Suomessakin. Ei se kuitenkaan menoa haittaa! Ollaan tallailtu paikallisia katuja ja seurailtu ihmisten menoa.

Lauantaina kävin pelaamassan ekan kerran pitkästä aikaa frisbeegolfia. Meitä oli 5 Crecsent Mall’n puistikossa valmiina kisaan. Päätettiin pelata paripelinä eka kierros. Vaikka viimeisistä heitoista oli jo kulunut muutama aika, peli alkoi omalta kohdaltani melko hyvin. Parini Ryan oli aika kesyssä heittovireessä. Avaukseni olivat jos ei aivan niin melkei puolta pidemmällä ja tarkempia. Yhdeksäntoista väylää mentiin ja tulos oli -1. Ei ollenkaan huono. Hävisimme voittajalle vaan neljällä heitolla.

Kierrosten välissä kävimme tankkaamassa itseämme. Muut pojat söivät ja joivat olutta, itse päädyin jälkimmäiseen.

Toisella kierroksella parini vaihtui. Rob heitti varsin pitkälle mutta putti ei oikein osunut. Silti kierros -4. Parilla heitolla hävittiin voittajille. Ei muuten kamut uskoneet ikääni. Olivat kuulleet, että Euroopassa on kova taso Grand Senioreissakin!

Olin aika poikki kahden kierroksen jälkeen. Vettä kului 3 litraa eikä kusella tarvinnut käydä lainkaan.

Sain myös ikävää uutista Ratastieltä. Heinosten Claude-koira oli siirtynyt koirien taivaaseen. Oli muuten erittäin mukava koira. Jo pentuna hän oppi, että Eeron kanssa kannattaa olla kamu. Sai koirahierontaa. Muistamme tätä Kooikerhondje-rotuista Claudea lopun elämäämme. Aina iloinen ja häntäänsä heiluttava.

Tapasimme sattumalta yhden suomalaismiehen. Olimme kävelyllä ja palaamassa kotikonnuille. Katsastimme baaria, jossa nauttia yhdet Saigon Green-oluet. Hintataso oli 10000 Dongia, eli noin 40 senttiä iso pullo. Kun juttelimme, viereisestä pöydästä kuului: te puhutte suomea! Niinpä! Siinä selvisi sekä hinta että miten tarjoilu pelaa. Maksa tytölle tiskille ja ota oluet jääkaapista. Mies osottautui oikein Vietnamin tuntijaksi. Hän oli asunut jo useita vuosia maassa, kiertänyt monet kaupungit, asui tällä hetkellä Hoi An’ssa. Hän oli lähtenyt etelään karkuun rankkasateita, jotka tähän aikaan vuodesta eivät olleet tavallisia. Meillä löytyi paljon yhteistä: muusikkoura, kangaskauppa, autot…Hän oli nytkin yhdistänyt kangasmarkkinat käyntiinsä. Ilta meni nopeasti juttujen merkeissä. Löytyipä yksi molemmille tuttu kirkkoherrakin. Ja taisimmepa soittaa pari kesäkiertuetta ympäri Suomea.

Tapasimme hänet vielä parina päivänä, ennen kuin hän lensi Nha Trangiin.

Tänään, 12.12. teimme hotelimme omistajan kanssa diilin seuraavista öistä aina 2.1. 2017 asti. Olin varannut huoneen booking.com -sivuston kautta tutusta Baka-hotellista. Ilmeisesti järjestö kuittaa jotakin, kun hinta tippui 3 €/yö. Saamme lisäksi ilmaisen vaatehuollon, juomapullot, huonesiivouksen, liinavaatteet ja pyyhkeet kerran viikossa. 26 yötä hintaan 14,14€/yö.

Euron kurssi on heilahdellut hieman. Ekalla kerralla vaihdoin euron 24400Dongia. Tänään kurssi oli 23600D. Ei paljon mutta kuitenkin. Siis noin 4 senttiä.

Eilen tavattiin joensuulainen pariskunta. Olipa mukava ruatata oikkeella murtteella. Ovat kuukauden Thaimaassa ja Vietnamissa. Mukavvoo porukkoo.

Yksi asia on muuttunut kahdessa vuodessa. Huumeet ovat näkyvämmin esilla ja tarjonta on melko avointa varsinkin turisteille. Ihmettelen miten rohkeasti kaikki tapahtuu. Eilen olimme ruokailemassa katutason ruokalassa. Keittiön suunnasta alkoi kuulua aika kovaäänistä keskustelua. Eräs suomipoika oli poltellut “vähän” hassista. Paikan omistaja ei oikein tykännyt siitä ja halusi tuoda sen julki. Poika sai lähteä kipinkapin. Että silleen!

Ja Suomihan on uusi salibandyn maailmanmestari! Seurasin pelin kokonaan palkintojen jakoineen suorana Youtuben kautta. TV2 oli jättänyt palkintojenjaon näyttämättä.

14.12.  Tänään paikalliset frisbeekollegat laittoivat viestin, jossa jokin iso yritys haluaisi vuokrata pari frisbeekoria! Siis laji on leviämässä täälläkin. Kamut vastasivat: kaksi koria ja kiekkoja 500 taalaa + kuljetukset 40 taalaa. Se on aika iso raha. Olen hengessä mukana. Kaksi vuotta sitten toin Innovan lahjoittaman korin ja nyt mukanani on samanlainen Discatsher. Ne taitavat olla painonsa arvoisia kullassa  tai dongeissa. Lupasin vielä, että olen valmiina ohjaamaan ja opettamaan, mikäli katsovat sen tarpeelliseksi. Vieraita näissä bileissä on vaan 450! Siis lajia tunnetuksi.

Äsken saimme yllätysvierään huoneeseemme. Parvekkeen ovi on auki ja sieltä lensi sisään lepakko. Laitoin sen takaisin ulkoilmaan jatkamaan ruokailua. Meidän huone on varattu kahdelle, ei kolmelle.

Tarina jatkuu, niinkuin Pekka Lipposen kertomukset, seuraavassa jaksossa.