+35 -16. Takaisin talveen

Moi!

Voiko tätä enää apeammin aloittaa?

Siis kotiinpaluu…

Tein lähtöselvityksen valmiiksi lähtöä edeltävänä päivänä. Koska mukanani ei ollut tulostinta, kävin läheisessä matkatoimistossa tulostamassa bording passit valmiiksi. Selvisi, että koneen lähtöaikaa oli aikaistettu puolella tunnilla. Pakkasimme lähtöpäivän aamuna reppumme valmiiksi. Koska mukaan tuli myös ruumaan menevä frisbeekori, laitoimme suojapussiin kaiken likapyykin, Juice Leskisen Risaisen Elämän, englanninkielisen Papillonin ja kaikki frisbeekiekot. Repuissa olisi ollut tilaa tuliaisillekin. Vaikka olihan sinne toki laitettu pieniä mekkoja, vietnamilainen kansanpuku Pikku Pihlalle, muutama paita pojille, miniöille korvakorua ja sensellaista. Ja tietenkin Vung Taun ihanilta hiekkarannoilta kerätytyt simpulan ja kotilon kuoret. Ja koska olimme maailman toiseksi suurimmassa kahvintuottajamaassa, toki puoli kiloa aromikasta kahvia ja aito teräksinen kahvisuodatin.

Phan Gnu Laon bussiasemalla nousimme Shutte Bussiin numero 109. Liput maksoivat kahdelta hengeltä 40000 Dongia. Siis 1,6€! Bussireitti kulki mukavasti samoilla seuduilla, jossa olimme kävelleet aikaisemmin. Matkaan meni aikaa n. 35 minuuttia. Lentoasemalla löysimme helposti Qatar Airways’n tiskin. Pienen odottelun jälkeen saimme ruumaan menevän frisbeekorin käsistämme pois. Virkailija ihmetteli tavaroidemme vähyyttä. Kerroin, että parin kuukauden reissua varten emme tarvitse koko vaatekaappia mukaamme. Naureskeltiin yhdessä.

Passintarkastus ja turvatarkastukset läpäisimme todella nopeasti. Sitten vaan portille odottamaan koneen lähtöä.

Lento Dohaan sujui mukavasti. Ruokailu ja kaikki matkustamohenkilökunnan palvelut olivat erittäin ystävällistä. Jopa se, että olimme varanneet lähtöselvityksessä erikoisruokavalioruuat, ei aiheuttanneet ongelmia. Lentoemännän viehkeä kysymys: Eero, sinun annoksesi on vähälaktoosinen? Eikö niin? Kyllä. Ja mitähän saisi olla juomaksi? Niin henkilökohtaista palvelua, että! Eikä se ruokakaan ollut huonoimmasta päästä! Maukasta kalaa erittäin hyvässä kastikkeessa, perunaa, vihannesannos kastikkeineen, sämpylä voineen, jälkiruoaksi tuoretta mangoa, ananasta ja papaijaa. Lisäksi kuivattuja hedelmiä ja teetä. Enempää ei vatsa olisi vetänytkään. Lennon aikana tarjottiin tasaisin väliajoin mehua tai vettä.

Lähestyminen Dohaan oli yöaikaan hieno kokemus. Ilmasta näki, että arabeilla on energiaa valaista rannikkoalueiden asutuskeskukset ja tiet.

Dohan terminaali on todella selkeä. Opastetaulut isoja ja niitä on riittävästi. Meillä oli vajaa kaksi tuntia aikaa siirtyä Helsingin lennolle. Ei mitään kiirettä eikä hoppua. Toki saimme kävellä melkoisen matkan lähtöportille, mutta siinä se aikakin kului ihan itsestään. Ja nukkumalla kului aika Helsinkiä lähestyttäessä. Olimme aamulla seitemän jälkeen Helsinki-Vantaalla. Pienen odottelun jälkeen saimme frisbeekorin hihnalta. Passintarkastus oli uusi kokemus. Asetat passisi lukulaitteeseen ja portti aukeaa, katsot kameraan ja hups, seuraava portti aukeaa ja se oli siinä. Viereisellä kaistalla kiinalaisryhmä katseli aika kiinnostuneina, kun tulimme tarkastuksesta läpi. Jo ennen koneen laskeutumista kapteeni ilmoitti lämpötilän olevan -16 astetta. Hyrr hyrr. Päällä oli kokolailla kesävaatteet, lentosukat ja sandaalit. Ei oikein houkuttanut kotiin paluu! Mutta ei auttanut muuta kuin sopeutua tilanteeseen. Bussi Hämeenlinnaan lähti puolen tunnin päästä. Onneksi bussi oli lämmin! Mutta kun ikkunasta katsoi ohi kiitäviä lumisia maisemia, tuli kyllä vahva tunne, että takaisin LÄMPÖÖN! JA HETI!

Hämeenlinnaan saavuttiin aikataulun mukaisesti. Yllätys odotti, kun yhtään taksia ei ollut parkissa linja-autoasemalla. Siinä pakkasessa odoteltiin viitisen minuuttia. Siinä ajassa kerkisi taas todeta, että takaisin LÄMPÖÖN! Lopulta olimme kotona. Reput ja frisbeekori terassille pakkaseen, puuta takkaan ja tulta perään. Villapaita päälle ja pitkät kalsarit jalkaan. Ilmankosteus oli sisällä 20%. Ja sen huomasi! Nenän limakalvot alkoivat ilmoitella kuivasta ilmanalasta. Ja sitten aivastutti. Ja toisen kerran ja kolmannenkin. Ja koska jääkaapissa oli pelkkä valo, ei auttanut muu kuin lähteä kävellen kauppaan hakemaan tarpeellisia ruokatavaroita. Ulkona oli helpompi hengittää, vaikka pakkasta oli 16 astetta. Sopeutuminen uuteen lämpöön oli alkanut.

Liekö lämpötilaero aiheuttanut sen, että kävellessä hikoili todella rajusti. Paita oli aivan märkä jo pienen kävelylenkin jälkeen. Siis jonkinlainen stressitila. Ongelma oli, että osasi pukeutua oikein. Vähitellen oireet kuitenkin alkoivat helpottaa. Mutta puolitoista viikkoa se vei. Nuha ja yskiminen toki jatkuu edelleen.

Mutta summa summarum: 62 päivää ja yötä Vietnamin lämmössä oli hieno kokemus!

TET

Moikka !

Nyt se sitten alkaa olla ohi! Siis se Uuden Lunan Juhla. Tänä vuonna Uusi Vuosi alkoi 27.1 ja päättyy 2.2. Ja jos Helsinki on juhannuksena hiljainen, niin sitä on Saigon paikallisen Uuden Vuoden aikaan! Kaikki kynnelle kykenevät lähtevät kotikonnuilleen kuudeksi päiväksi. Kaupunki autioitui lähes täysin! Ei moottoripyöriä, muutama taksi liikkui silloin tällöin, bussit kulkivat tyhjinä, ei äänekästä tööttäilyä. Kuin atomipommin jäljiltä, hiljaista! Turistit, jotka näkyivät entistä edustavampana ryhmänä, vaetelivat etsien aamupalapaikkaa, ruokapaikkaa, kahvilaa. Kaikki pankit ovat kuusi päivää kiinni. Samoin kaikki virastot, parturit, katukuppilat suurimmaksi osaksi. Sentään päivittäin kuulimme rumpujen ja symbaalien infernaalista meteliä ja näimme lohikäärmeiden ottavan yhteen sen päristelyn tahtiin. Pahojen henkien hätistely on tärkeä osa juhlintaa.

Suomen talvilomakausi on havaittu useamman suomalaisturistin tapaamisella. Mutta onpa tavattu myös maailmankiertäjiä. Kuka asuu Filippiineillä ja on tullut “lomalle” Vietnamiin, kuka Thaimaassa ja tarvitsee viisumiin jatkoaikaa. Odottelen yhden italialaispojan uutta yhteydenottoa frisbeen merkeissä. Samoin Kuopiosta tulee pelimies. Että jos ennen Nokia yhdisti, niin nyt yhdistää frisbee!

Se hyvä puoli on pitemmässä oleskelussa vieraassa maassa, että on aikaa opetella paikallista kieltä. Se helpottaa ihmisiin tutustumista ja monesti saan kätellä miltei tuntematonta ihmistä, kun hän englannin kieliseen kysymykseen saa vietnamilaisen vastauksen. Pieni varoituksen sana kuitenkin: vietnam on foneettinen kieli. Sanan painotuksesta ja soinnistajako ylös tai alas voi merkitä sen seitsemää eri asiaa! Joten oppikirjoista kielenopiskelu on lähes mahdotonta. Paras opettaja on paikallinen henkilö, jolta usein kysyn, kuinka jokin sana tai asia ilmaistaan vietnamiksi. Ja kun tarpeeksi monta kertaa toistaa saman sanan tai lauseen, se ihme kyllä alkaa toimia. Kun menemme tuttuun aamupalapaikkaan, riittää, kun kerron tarjoilijatytölle: jam jau. Silloin tulee sama aamupala kuin edellisellä kerrallakin! Ja aina saan iloisen naurun ja nätin hymyn ihan ilmaiseksi!

Viidentenä TET:n jälkeisenä päivänä alkaa Saigon herätä jälleen henkiin! Turistibussit vievät asiakkaita Mekong Deltalle, osa turisteista lähtee jatkamaan reissua kuka Phon Pheniin, kuka Hanoihin, kuka minnekin. Mutta edelleenkin useat kahvilat ja monet hotellitkin ovat kiinni. Isot torit ovat osittain auki. Ilmeisesti kalastajatkin pitävät lomaa, koska kalatorilla oli vaan jokunen myyjä. Jopa aurinkolasien kiertävät kauppiaat ovat poissa katukuvasta!

Että sellaista se Kukon Vuoden aloitus!

Turistit kokoontuivat Bui Vien-kadulle juhlimaan

Harvoin Saigon on näin hiljainen kaupunki!