Lento

Aito Hoi An- ruoka, riisipaperiin kääritään kaikenlaista ja dipataan kastikkeeseen. NAM!

Saavuimme kätevästi Helsinki-Vantaalle Omnibussilla. Bussin vaihto Keimolassa ja olimme aikataulun mukaisesti hyvissä ajoin Qatar Air Waysin lähtötiskillä. Olin jo hyvissä ajoin tenhnyt Chekingin joten ainoastaan ruumaan menevä frisbeekori piti toimittaa rahtiluukulle. Passintarkastus sujui nopeasti. Reilu puolitoista tuntia ja pitäisi olla metallisiipien kannattelemana raittiissa ilmassa Helsingin yllä. Lähtö kuitenkin myöhästyi noin 40 minuuttia. Eipä se meitä haitannut, vapaita aikatauluista kun olimme. Airbus 350 kulki tasaisesti pienistä termiikeistä huolimatta. Lentoa seuraava monitori osoitti reitin kulkevan Iranin ilmatilan kautta. Muutama päivä aikaisemmin oli ukranaiskone ammuttu ohjuksilla alas ja parisataa matkustajaa siirtyivät ikuisesti ilmavoimiin. Mutta eipä tuo juurikaan huolettanut. Aattelin, että ei ne naapureita alas ammu. Dohaan tulimme kymmenkunta minuuttia myöhässä, joka annettakoon anteeksi lentoyhtiölle. Jatkolento Saigoniin olikin sitten vuoden takaisesta muuttunut. Se läksi uudesta terminaalista. Sinne menimme automaattisesti ohjatulla junalla. Opasteet olivat esimerkillisen hyvät! Ja määrävälein oli joku virkailija ohjaamassa epäileviä Tuomaita. Koneeseen ohjataan matkustajat istuinpaikan mukaan. Todella järkevää. Sillä tavalla kone täyttyy nopeasti. Ja sitten taas ilmaan. Boeningin 777 on miellyttävä matkantekoväline. Istuimet economyluokassakin ovat miltei väljät! Ja Qatar Airways pitää kyllä hyvää huolta asiakkaistaan! Valitsen ennakkoon ruoiksi laktoosittomat ruoat, jotka olemme jo aikaisemmilla reissuilla todenneet hyviksi. Ruokailun jälkeen saattoikin sitten vetäistä kunnon unet.Istuinpaikkamme oli sen cabiiniosaston viimeisellä penkkirivillä, joten takana istujia ei ollut heiluttelemassa tai potkimassa selkänojaa.

Saigoniin (Ho Chi Minch City) saavuimme ajallaan. Kiitimme lentoemoja hyvästä palvelusta.

Koska olin valmistellut ns e-visan hyvissä ajoin ennen lähtöä ja kaikki tarvittavat paperit piti olla oikein täytettyinä, marssimme suoraan Immigration-toimistoon, Jonoja alkoi olla melkoisesti, mutta ei mahdottomasti. Annoin paperit luukulla virkailijalle, joka pikaisesti katsoi ne ja vaati hotellin nimeä. Ilman sitä ei viisumia tule! Piste! No olihan meillä hotelli varattuna ja sitten vaan nimi riville. Ei tarvinnut muita tietoja. Sitten paperit kelpasivat hänelle. Ja penkille odottamaan. Eräs rouva kertoi, että hän oli odottanut 45 minuuttia! No ei se mitään. Se aika menisi ruumaan laittamamme frisbeekorin ja kiekkojen odottelussa. Yllätys yllätys aikaa meni n. 20 minuuttia ja saimme passit maksamalla viisumeista 25 € kappale. Sitten odottelemaan pakaasia. Ja mikä yllätys! Sehän oli puotettu jo pois hihnalta! Nopeaa toimintaa!

Sitten kohti Distritc 1:stä. Bussi nro 152 ja menoksi. Liikenne Saigonissa on entisestään kasvanut. Noin 8 km matkaan meni aikaa 50 minuuttia. Bussikuski näytti meille merkin kun oli aika jäädä pois kyydistä. Sitten etsimään seuraavan kolmen yön ajaksi varattua Gesthousea. Pienen etsiskelyn jälkeen soitimme ovisummeria ja hentoinen nainen tuli ottamaan meidät vastaan. Ennakkoon olin katsonut kuvat huoneestamme, mutta eipä niistä näy patjan kovuutta tai muuta asumisen helppuoteen vaikuttavia asioita. No se kyllä todettiin heti, että sänky on suunniteltu huomattavasti kevyemmille henkilöille kuin me. Oli niin pehmyt, niin pehmyt että. No ensimmäisen yön jälkeen kaksi yötä menisi joten kuten nukkuessa, kunhan vaan selät eivät kipeytyisi. Aina näissä on riski otettava. Paikan sijainti oli kyllä ihan hyvä aikaisemmilla reissuilla tottumaamme “kotikatuun” nähden. Tulipahan lähdettyä lenkille vapaaehtoisesti. Kotikatu oli kylläkin muuttunut melkoisesti. Baareja oli hävinnyt ja uusia rakennettu tilalle. Mutta kyllä meidät siellä vielä tunnettiin! Apteekistakin vilkutettiin iloisesti kättä ohikulkiessamme.

Lämpöäkin oli aivan riittävästi. Päivisin mittarit näyttivät sellaista +34-35 astetta varjossa. Siihen totuimme parissa päivässä. On vaan muistettava juoda riittävästi ja laitettava suolaa hieman aamupalalla kananmunan päälle.

Ensimmäisenä päivänä kävin kokeilemassa frisbeen heittoa läheisessä puistossa. Ja kyllä ne kiekot korin löysivät! Sinne löysivät myös muutamat suomalaiset, jotka näkivät korin päällä olevan Suomen lipun. Muuan pariskunta tuli kysymään englanniksi, olinko tosiaan suomalainen! Ja olinhan minä. Kerroin heille, että aikomuksenani on tehdä rata joko DaNangiin tai Hoi An’iin. Pitivät hienona juttuna.

Katselin koko ajan lentoja DaNangiin. Tuleva TET = Vietnamilainen Uusi Vuosi, lisää huomattavasti matkustavaisten määrää ja samalla lippujen hintoja. Normaalisti liput maksavat n 25-40 €, nyt jo reilu puolitoista viikkoa ennen TETiä 100-200€. Onnistuin saamaan liput kahdelle hintaan 150€. Olemme lentäneet aikaisemmin 50€:n lipuilla. Lensimme 15.1. Ystävämme Lahdesta on asunut jo lokakuusta lähtien DaNangissa ja laitoin hänelle viestiä tulostamme. Hän varasi meille huoneen Dragon Sea -hotellista, joka oli tuttu jo edellisvuoden käynniltä. Ajoimme taksilla kentältä suoraan sinne. Arto oli odottamassa meitä ulkosalla ja jälleen näkemisen riemu oli käsin kosketeltavaa! Pakaasit huoneeseen ja syömään. Kaupungissa asuu muutama suomalainen ja he kokoontuvat viikoittain keskiviikkoisin vaihtamaan kuulumisia. Heillä on ihan tietty baari/ravintola, jossa istuvat iltahetken. Owe, Petri ja Timo olivat jo paikalla kun saavuimme ja esittelimme lyhyesti itsemme. Ja ei aikaakaan kun tunsimme olevamme samaa sakkia. Kerrottiin kaikenlaista matkoiltamme. Hauskaa seuraa ruokailun ja tarinoinnin lomassa.

Arto oli koettanut löytää suolaa (mui) monesta kaupasta mutta onnistumatta. Päätimme tehdä seuraavana päivänä sellaisen kaupungin ympäriajelun paikallisbusseilla ja käydä isossa Lotte Mart -tavaratalossa etsimässä suolaa. Ja löytyihän sitä. Ja kun aikaa oli, ajoimme katsomaan yhtä paikallista turistipaikkaa Merble Mountainia. Paikka ei sovi huonopolvisille laisinkaan. Jollet käytä hissiä, joka nostaa korinsa useamman kymmentä metriä ylöspäin. Marmorista tehtyjä upeita taideteoksia pohjautuen buddhalaisuuteen. Ihan käymisen arvoinen paikka.

Koko Sightseeingin ajan katselin myös frisbeekentän paikkaa. Tietenkin! ja kyllä sellainen löytyikin. Tosin ei varmaankaan pitkäikäiseen käyttöön, koska paikalle oli rakennettu jo katuja. Mutta riittävän laaja alue, jossa oli muutamia puita ja pensaikkoja. Katsotaan!

Aito Hoi An- ruoka, riisipaperiin kääritään kaikenlaista ja dipataan kastikkeeseen. NAM!

Hoi An kutsui meitä seuraavaksi. Tuttumme Jouni hoiti meille taksin, joka tuli minuutilleen hakemaan meitä. Sitten taas tuttuun Homestay-paikkaan. Siisti huone jokinäköalalla ja parvekkeella kuukaudeksi. Ja hinta kuulostaa aika kovalta. 7,5 milj VD. Se tekee n 290€. Tuntuu ihan kohtuuliselta. Ja kun vielä samaan hintaan saamme polkupyörät käyttöömme, mitäpä vielä tarvitsimme? Aamupalat syömme jokinäköalan terassilla eikä nekään paljon rasita kukkaroa, 3,50€ kahdelle. Mutta syötävä on joka päivä, että silleen….

Jatkan juttua, kunhan TET alkaa lähestyä. Tänä vuonna se alkaa 25.1.

Vietnamin aurinkoon

Motto: Aurinkoa ilman rantoja, frisbeestä, ruoasta, ystävistä ja uusista seikkailuista nauttiminen.

Koko syksy on Suomessa ollut synkeän pimeä, kostea ja loskainen. Jouluaatoksi satoi sen verran lunta, etteivät Joulupukin reen jalakset aivan kipinää iskeneet.

Jo elokuulla aloin seurata lentolippujen hintatasoa. Kohteena tietenkin Saigon (Ho Chi Minch City) jo yhdeksättä kertaa. Muutaman kerran teki mieli painaa enteriä, mutta vasta joulukuun alussa sain varattua mieleiseni matka-ajankohdan ja -reitin: Helsinki-Doha-Saigon. Alun perin oli tarkoitus lähteä reissuun ennen uuden vuoden vaihdetta, mutta samalla lipun hinnalla ja puolitoista viikkoa myöhemmin pääsimme kaksi yhden hinnalla. Nyt on lähtö päivän päässä!

Koska harrastan aktiivisesti muovilätyskän heittelyä pitkin Suomen metsiä erilaisilla frisbeeradoilla, mukaan täytyy pakata myös frisbeekori ja tarvittava määrä puttereita, siis kiekkoja, joilla viimeistellään onnistuneesti väylätulos. Lisäksi tietty toista kymmentä erilaista väyläkiekkoa. Eikä siinä kaikki: vajaa sata kappaletta erilaisia ja eri värisiä kiekkoja, jotka olen saanut lahjoituksina hyviltä pelaajakavereilta. Kiekkojen on tarkoitus palvella uusia vietnamilaisia frisbeegolfin harrastajia sekä myös turisteja radalla, jota ei vielä ole olemassakaan! Niin totta se on. Mutta aikomuksenani on perustaa frisbeerata DaNangin eteläpuolella sijaitsevaan Hoi An -nimiseen kaupunkiin. Kunnianhimoinen tavoite! Sen onnistuminen riippuu paikallisten ihmisten aktiivisuudesta ja heidän osallistumisesta sopivan maa-alueen löytymiseen ja vuokraamiseen. Suunitelmana on saada paikalliset hotellit sponssaamaan hanketta ja edesauttamaan uuden lajin rantautumista Vietnamiin. Saigonissa on yksi 18-väyläinen rata ja seura, jonka 7. jäsen olen.  Mutta tästä kuulumisia tuonnempana.

Reppuni (=frisbeebagi) on täytetty muutamalla romaanilla, parilla t-paidalla, kisapaidalla ja parilla alkkareilla. Yhdet ovat tietenkin jalassa. Mutta kun ikääkin alkaa olla reilusti, on otettava varman päälle yhteensa kolmet mukaan! Lisäksi lippalakki ja silkkihuivi pitkille lentomatkoille kaulaliinaksi. Eipä tule kurkku kipeäksi! Siinä carderobi, yhteensä kuusi kiloa.

Tätä kirjoittaessani olen valmistautunut mielestäni aika hyvin huomista lentoa ajatellen. Jo aamuvarhaisella tein chekcingit koneeseen, otin passeista skannaukset ja lähetin ne sähköpostiini. Tottuneena matkaajana varasin istumapaikat koneesta jo lippuja varatessa, samoin ruokatoiveemme koko matka ajaksi, siis myös paluulennolle 28.3. Matkaliput bussilla Hämeenlinnasta Helsinki-Vantaalle ovat myös valmiina. Unohtaa ei sovi myöskään matkavakuutusta, joka kattaa kaiken mahdollisen.

Yksi tärkeä asia on myös huomioitu: kukkien kastelu. 12 litraa pussitettua vettä tippapussiletkuin on viritetty pitämään kukat elinkelpoisina poissaolomme ajan.

Tässäpä tärkeimmät ennen huomista lentoa lämpimään (+34), aurinkoiseen Saigoniin.